maanantai 28. helmikuuta 2011

Hamahelmiä!

Ostin esikoiselleni -no myönnetään; itelleni- hamahelmiä. Olen aiemmin ihastunut jonkun blogissa cupcake-mallisiin hamahelmitöihin. Siitä on jo aikaa, enkä muista missä niihin olen törmännyt. Niin paljon niihin ihastuin jo silloin, että pienelle paperin palalle tuhertelin ohjeen niihin.

Hamahelmiä tosiaan tuli sitten ostettu. Helmien lisäksi ostin lautoja, johon niitä koota. Ostin niitä paketin, jossa oli niin auto, kukka, koira kuin delfiinikin -koska nämähän tulivat lapseni askarteluihin (uskoo ken tahtoo)! Näissä laudoissa oli kuitenkin aseteltu piikit niin, että ne eivät olleet suorissa riveissä, joten en saanut laudan päälle koottua tuota ihanaa leivosta. Koska olen välillä 'heti-kaikki-mulle-NYT!'-ihminen, väsäsin ne sitten pannunalusen päälle.
Kerrottakoon vielä, että tänään olen ostanut sellaisen laudan, jonka piikit ovat suorissa riveissä.


Magneetin kiinnitin valmiiksi silitettyjen töiden taakse ja nyt ne ilahduttavat meitä jääkaapin ovessa!

lauantai 26. helmikuuta 2011

2xKortti

Miehinen kortti. Leimakuvassa iki-ihana komistus Cliff, by Art Impression.

Vauvauutiset on mitä ihanimpia. Kaverin pienelle pojalle sinivihreä kortti, jossa kuvana Magnolia Sleeping Baby.

Joululahjaostoksilla.

En suinkaan vielä ole joululahjoja ollut ostelemassa (vaikka ehkä pitäisi?), mutta oman joululahjani kävin tuhlaamassa. Sain miehen vanhemmilta jouluna lahjakortin Taitopuoti Paperinauhaan.
Lahjakortin on taiteillut Miia.
Kortti vaihtui kaikenlaiseksi tarpeelliseksi tavaraksi...

perjantai 25. helmikuuta 2011

Myöhästyneet onnittelut -kortti

Leima on ihana Lili of the Valley:n It's my Party -kuva. Kovasti on ollut mietinnässä mikä teksti kuvaan sopisi. Selvästi on synttäri- tai juhla-aiheinen kuva, joten valitsin siihen tekstin
"Luulit ehkä, että unohdin. Olit väärässä -en vain muistanut!".

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kortteja väritellen

Copic-tussit on enemmän käytössä...

...mutta välillä on hauska käyttää myös Derwentin Watercolour-kyniä.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Lomaillessakin pitää shoppailla!

Ollaan oltu koko perheen kesken reissussa jo kohta kaksi viikkoa. Eilen näin Lidl:n mainoksessa edullisen laatikollisen kuvioreijittäjiä. Pakkohan se oli kipaista hakemassa ja olen kyllä erittäin tyytyväinen hankintaan. Hintaa laatikolla oli alle 13e.





torstai 3. helmikuuta 2011

tiistai 1. helmikuuta 2011

Virkaten

Sukkapuikot ei pysy kädessäni ollenkaan, mutta yksinäinen virkkuukoukku silloin tällöin. Ihmeen nopeasti valmistui pipo ja tuubihuivi. Novitan pertroolin väristä Tempo -lankaa hurahti näihin kerä jos toinenkin. Melkein tekisi mieli noita huiveja virkkailla useampiakin!
Kuvassa huivi on kaksinkerroin, eli ei ihan noin lyhkäinen ole. Kaulaan sen saa kiepsautettua jopa kolmen lenkin verran.

Ystävänpäivä on jo ovella

Ystävänpäivätervehdys kukkakortin muodossa.

Kortista kiinni oleva kukkanen on avaimenperä, ja se on kiinnitetty kaksipuolisella teipillä.